Inkerin historiaa

Etusivu
Inkerin lippu
Geopolitiikan vankeja
Itsenäisen Inkerin haaksirikko
  Suomalaisen heimoaatteen Inkeri
Inkeriläisten luovutus
Sota ja Siperia
Suomeen ja takaisin vaan ei Inkeriin
Traumaattinen palautus
Heimosotureiden luovutukset
Orpolasten luovutukset
Ojasta allikkoon
Inkeri -kirjallisuutta

- Suomalaisen heimoaatteen Inkeri

Inkeriläisten pakolaisten ja suomalaisten heimoharrastajien perustamia järjestöjä syntyi Suomeen 1920- ja 1930-luvuilla. Vuonna 1922 perustetusta Inkerin Liitosta tuli jatkosodan loppuun asti merkittävin Inkeri-asian edistäjä. Jopa 1500 jäseneen kohoavaan järjestöön kuului emigranttien lisäksi merkittävä määrä kantasuomalaisia.

Suomessa toimivat heimojärjestöt, ensisijaisesti Akateeminen Karjala-Seura (AKS) ja Isänmaallinen Kansanliike (IKL) asettivat 1930-luvulla Inkeriä koskevassa toiminnassaan selkeitä heimopoliittisia ja Suur-Suomi-aatetta edistäviä tavoitteita. Lukuisia AKS:n akateemisesti koulutettuja jäseniä oli sotavuosina päättämässä inkeriläisiä koskevissa asioissa. Inkeri-asia vedettiin 1930-luvulla myös päivänpolitiikkaan. Suomalaisten lisäksi myös kansainvälisissä tiedotusvälineissä oli uutisoitu Neuvostoliiton sortotoimista Inkerinmaalla. Vuosina 1929-1931 tiedetään karkotetun 18 000 inkeriläistä pääasiallisesti Kuolan niemimaalle ja Itä-Karjalaan.

Kollektivisointi käynnisti karkotusten ja väestönsiirtojen vyöryn. Suomen vastaiselta rajalta Pohjois-Inkeristä karkotettiin 3457 perhettä Tadzhikistaniin ja Kazakstaniin vuoden 1935 alussa. Seuraavana vuonna asumiskieltoon kuuluvaa raja-aluetta laajennettiin 100 km:iin. Karkotettujen kokonaismäärä ylitti 27 000 henkeä.

Neuvostovallan aikaisista tilastoista ilmenee, että Inkerinmaan suomalaisten luku- ja kirjoitustaito ylitti 70 % väestöstä, mikä nosti luvun pitkälle yli maan keskitason. Inkerissä toimi 1927 yhteensä 342 seitsenluokkaista koulua. Niiden oppilasmäärä nousi 20 000:een, kun väkiluku tuolloin oli noin 150 000 henkeä. Inkerinmaan suomalaisten omakielinen toiminta kiellettiin lopullisesti vuodesta 1938 lähtien. Inkerinsuomalaisiin kohdistuneen terrorin todellisia mittasuhteita on yhä vaikea määritellä.
 
 
 
   Etusivu
AJANKOHTAISTA
   Uutiset
   Tulevat tapahtumat
   Ilmoitukset
   Albumi
   Arkisto
TOIMINTA
   Neuvonta
   Projektit
   Koulutus
   Kulttuuri
INKERIKESKUS RY
   Työelämään
   Yhdistys
   Samoissa tiloissa
   Toimitilat
   Kahvila Muuttolintu
   Yhteistyö
   Linkit
   Henkilöstö
INKERINMAA
   Historia
   Nykypäivä
TERVETULOA!
   Liity jäseneksi
   Palaute
   Usein kysyttyä
   Yhteystiedot
 

INFOLAATIKKO...

Lue lisää »
 
 
  Etusivulle Yhteystiedot Palaute Sivun alkuun